Seisomatyöskentely aktivoi ja askarruttaa

Seisomatyöskentely on tullut osaksi nykyaikaista työkulttuuria. Monilla saattaa olla työpöytänä sähköpöytä, jonka korkeutta voidaan säädellä tarpeen mukaan. Lisäksi seisten työskentelyn avuksi on tarjolla erilaisia apuvälineitä, jotka tekevät seisomatyöskentelystä ergonomisempaa. Jotta seisomatyöpisteellä työ olisi miellyttävää, on tärkeää kiinnittää huomiota työasentoon ja vaihtelun mahdollisuuksiin.

Seisten työskentelyssä on monia etuja, jotka liittyvät ennen kaikkea työhyvinvointiin. Kun ihminen tekee seisaallaan töitä tietokoneen ääressä, lisääntyy lihasten aktiivisuus huomattavasti. Lihasten aktivoituessa myös verenkierto paranee. Myös energiankulutus lisääntyy huomattavasti, kun työtä tehdään seisten. Seisomatyössä aineenvaihdunta vilkastuu, koska verenkierto on vilkkaampaa. Vilkkaan aineenvaihdunnan ansiosta kuona-aineet poistuvat kehosta tehokkaammin.

Liikkumattomuus ja staattiset työasennot voivat aiheuttaa tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä erilaisia kiputiloja. Vaivoja voidaan vähentää ja jopa välttää hyödyntämällä vaihtelevia työasentoja seisomatyöstä erilaisiin istuma-asentoihin esimerkiksi satulatuolissa tai jumppapallon päällä istuen.

Sähköpöytä on hyvä investointi työhyvinvoinnin kannalta, mutta sen hyödyt tulevat esiin vasta, kun sitä aidosti säädetään tarpeen mukaan. Jos pöydän korkeutta ei säädellä, ovat pöydän ominaisuudet ikään kuin turhalla tyhjäkäynnillä. Työasentoa kannattaa vaihdella, jotta kuormitus vartaloon kohdistuu tasaisesti.

Seisontamatto ja aktiivilauta avuksi

Seisomatyötä kokeilleet saattavat kommentoida, kuinka seisomatyö rasittaa alaselkää ja jalkoja. Työpistettä voidaan kuitenkin kehittää niin, että kiusalliset kuormitukset vähenevät ja asento muovautuu sopivaksi. Seisomatyön tueksi voidaan hankkia seisomatyöpisteelle joko seisontamatto tai aktiivilauta. Lisäksi sähköpöydän läheisyyteen on hyvä hankkia myös työtuoli, satulatuoli, aktiivituoli, jumppapallo tai muu istuin. Esimerkiksi Stoo-sarjaan kuuluu useita erilaisia vaihtoehtoja työpöydän ääressä istumiseen.

Seisontamatto vaimentaa niveliin kohdistuvaa painetta seisomatyössä. Se parantaa alaraajojen verenkiertoa ja keventää kuormitusta jaloissa sekä selässä. Näin myös mahdolliset turvotukset vähenevät. Seisontamaton toiminta perustuu sen joustavuuteen. Kun seistään kimmoisalla ja pehmeällä alustalla, painopiste vartalossa siirtyy luonnollisella tavalla päkiöille. Näin kantapäihin kohdistuu vähemmän painetta ja toisaalta vartalon asento korjaantuu luonnollisemmaksi. Pehmeä seisoma-alusta saa aikaan myös sen, että aivoissa aktivoituu tasapainoon vaikuttavat alueet.

Aktiivilauta on nimensä mukaisesti vartaloa aktivoiva apuväline. Kun työntekijä seisoo aktiivilaudan päällä, vahvistuvat samalla nilkkojen, polvien ja lonkkien nivelet sekä niveliä tukevat lihakset. Esimerkiksi Stoo® ja Gymba-aktiivilauta parantavat ryhtiä ja vilkastuttavat verenkiertoa.

Siirry seisomatyöhön ja virkisty

Seisomatyöhön siirtyminen kannattaa tehdä asteittain ja hallitusti. Sopivan työskentelykorkeuden, säädettävän valaistuksen sekä seisomatyötä tukevien apuvälineiden kuten seisontamaton ja aktiivilaudan avulla ryhti pysyy hyvänä ja työskentely sujuu kivuttomasti. Vilkastunut verenkierto ja lihasten rentous hartioissa saavat aikaan hyvinvointia, mikä näkyy jaksamisessa ja työmotivaation sekä työtehon paranemisessa.

E. Kylmälä on työergonomian asiantuntija. Osaamme auttaa etsimään parhaat ratkaisut työpisteen kehittämiseen. Tule tutustumaan myymäläämme, jossa on esillä laaja valikoima seisomatyöskentelyä tukevia tuotteita. Kysy lisää sähköpöytien säätämisestä, seisomatyön apuvälineistä sekä seisomatyöhön siirtymisestä, tai pyydä maksutonta esittelyä!

Jesse Rasalahti
044 493 4954
jesse.rasalahti[at]kylmala.fi

Lue lisää myös ergonomisista hiiristä.

129,03 € (alv. 0%)

98,33 € (alv. 0%)

106,66 € (alv. 0%)

106,66 € (alv. 0%)

Miten voimme auttaa sinua?

Osaavaa ja asiantuntevaa palvelua kaikkiin toimiston tarpeisiin.

Jesse Rasalahti
044 493 4954
jesse.rasalahti[at]kylmala.fi